Search
Add Listing
  • You have no bookmark.

Your Wishlist : 0 listings

Sign In

Kuvaus

Letonniemen luonnonsuojelualue on tärkeä maankohoamisen opetus- ja tutkimuskohde, joka esittelee merenrantaluontoa ja sen kehitystä merestä metsäksi vain 6 kilometrin päästä kaupungin keskustasta. Alueen 2,7 kilometriä pitkän merkityn luontopolun varrella on oiva mahdollisuus tutustua Letonniemen monipuoliseen ja rehevään kasvillisuuteen.

Polun varrella, noin 150m päästä nykyisestä rannasta on keskelle kasvavaa metsää jäänyt merenkulun ohjauslaite eli loisto. Tätä pientä majakkarakennusta kutsutaan sijaintinsa mukaan Koskelan loistoksi. Se rakennettiin 1940-luvulla ohjaamaan laivaliikennettä Toppilan satamaan johtavalle laivaväylälle. Tuolloin merenpinta vielä oli paljon korkeammalla. Piispanletto alueen keskellä oli puolestaan vielä 1950-luvulla saari – letto tarkoittaakin Perämeren rannikolla matalaa, puutonta saarta.

Piispanletosta löydät taukokatoksen ja nuotiopaikan sekä lintutornin, josta avautuvat parhaimmat näkymät ranta-alueille ja merelle. Letonniemen luonnonsuojelualueella kasvien ja kasvinosien ottaminen ja vahingoittaminen on kielletty. Alueella saa kuitenkin poimia marjoja ja sieniä.

Saatavilla olevat päivämäärät

Katunäkymä

Palveluajat

Now Open UTC + 0
  • Monday Open all day
  • Tuesday Open all day
  • Wednesday Open all day
  • Thursday Open all day
  • Friday Open all day
  • Saturday Open all day
  • Sunday Open all day

Varauskysely

x
+
-
Total Cost € 
The total cost above doesn't include 10% service fee.

Hintaluokka

Isännöi :

0
Close

Your cart

No products in the cart.

Yrittäjä

Olethan lisännyt jo palvelusi sivustollemme ja sovellukseen?

Viimeistelemme sivustomme toimintoja ennen lanseerausta, mutta käy lisäämässä palvelusi ilmaiseksi mukaan sivustolle.