Search
Add Listing
  • You have no bookmark.

Your Wishlist : 0 listings

Sign In

Kuvaus

Puu-Raksila on valtakunnallisesti arvokas rakennettu kulttuuriympäristö monivärisine puutaloineen. Alueen rakentaminen ajoittuu pääosin 1930-1940 -luvuille ja tyyliltään rakennukset edustavat aikansa suhteikasta klassistishenkistä puutaloarkkitehtuuria. Joissakin kerrostaloissa on funktionalismin piirteitä.

Kun liikut värikkäässä Puu-Raksilassa huomaat, että puukerrostalot on suunniteltu säntillisesti kuuteen suureen ruutukaavakortteliin. Säännöllinen rakennustapa luo siitä yhtenäisen esikaupunkialueen ja suunnittelun perustana onkin ollut yhtenäinen kaupunkikuva. Lehtevät ja vehmaat pihat ovat tilavia ja voit nähdä pihojen perillä pieniä ulkorakennuksia. Puu-Raksilassa on aivan oma rauhallinen tunnelmansa.

Aiemmin liikerakennuksina toimineita taloja löytyy keskeiseltä Puistikkokadulta, jossa nimensä mukaisesti on myös kaksinkertaiset puuistutukset. Kadun päässä sijaitseva vuonna 1950 valmistunut Teuvo Pakkalan koulu on olennainen osa talojen sommitelmaa, joka rakennettiin erityisesti Karjasillan asuinalueen käyttöön. Tiesitkö, että Raksilan aluetta on sanottu myös rautatientaustaksi?

Saatavilla olevat päivämäärät

Katunäkymä

Palveluajat

Now Open UTC + 0
  • Monday Open all day
  • Tuesday Open all day
  • Wednesday Open all day
  • Thursday Open all day
  • Friday Open all day
  • Saturday Open all day
  • Sunday Open all day

Varauskysely

x
+
-
Total Cost € 
The total cost above doesn't include 10% service fee.

Hintaluokka

Isännöi :

0
Close

Your cart

Ostoskori on tyhjä.

Yrittäjä

Olethan lisännyt jo palvelusi sivustollemme ja sovellukseen?

Viimeistelemme sivustomme toimintoja ennen lanseerausta, mutta käy lisäämässä palvelusi ilmaiseksi mukaan sivustolle.